Minkälainen on toimiva työpöytä? Vinkkejä työpöydän valintaan!

Nykyiset poikkeusolot ovat lisänneet työpöytien tarvetta myös kotona, kun töitä tehdään etätoimistoissa entistä enemmän. Työtä ei kannata tehdä epäergonomisessa paikassa ja pyöreä sohvapöytä ei ole oikea paikka etätyön tekemiselle. Työpaikoille olemme tottuneet hyviin työpöytiin mutta tällaisten pöytien hankkiminen kotiin voi olla hankalaa niin hinnat kuin laadunkin takia. Tarjontaa riittää tänä päivänä ja työpöydän valitseminen voi olla hankalaa, jos sellaisesta ei ole ennestään kokemusta. Lue artikkelistamme, miten hankit itsellesi toimivan työpöydän ja mistä se kannattaa hankkia.

Säädettävä työpöytä vai kiinteä työpiste?

Työpöydän hankintaa harkitsevan on ensin hyvä selvittää, millaiseen käyttöön pöytää tullaan tarvitsemaan. Sen lisäksi on hyvä huomioida ketkä kaikki käyttävät työpöytää. Ei ole hyvä, että toiset perheenjäsenet eivät pääse hyödyntämään työpöydän ergonomiaa ja työpisteenä toimii keittiön pyöreä ruokapöytä tai sivupöytä. Jos pöytä on useamman henkilön käytössä on huomioitava kaikkien henkilöiden ergonomia tai ainakin niiden, jotka käyttävät pöytää eniten. Ergonomiaa voidaan lisätä tuolien avulla tai hankkimalla säädettävä työpöytä. Säädettävä työpöytä voi olla samaan aikaan monessa käytössä. Se voi olla kirjoituspöytä, tietokonepöytä tai koulupöytä.

Säädettävät työpöydät tarjoavat hyvää ergonomiaa kaiken pituisille henkilöille ja monessa säädettävässä työpöydällä on nykyisin muisti ominaisuus, jossa kaikkien käyttäjien asetukset voidaan tallentaa pöydän muistiin ja asetusten käyttöönotto tapahtuu helposti nappia painamalla. Säädettävät työpöydät ovat kuitenkin melkoinen sijoitus, joten se ei ole kaikille mahdollista. Silloin voi harkita kiinteän työpisteen hankkimista.

Kiinteä työpiste voi olla pieni työpöytä huoneessa, jossa yksi henkilö mahtuu esimerkiksi tekemään läksyjä tai muita asioita. Se on samalla sisustus elementti, joka lisää huoneen viihtyvyyttä. Työpöytä voi olla asunnossa useampia ja hyvä toimistopöytä voi olla esimerkiksi seinään kiinnitettävä työpiste, jonka voi halutessaan nostaa ylös, jotta myös tilaa säästyy. Pöytien paikkaa ja asettelua kannattaa miettiä, jota myös kiinteissä työpisteissä on mahdollisimman paljon ergonomisia tekijöitä. Toiset pöydät voivat olla asetettu siten, että niiden ääressä voi seisoa ja toiset voivat olla istuimille tarkoitettuja työpisteitä. Näin voidaan hyödyntää ergonomiaa kiinteiden työpisteiden kanssa.

Verkkokaupat tarjoavat valikoimaa

Nykyisin huonekalujen ostaminen on helppoa omasta kodista käsin ja kaupan ei ole välttämätöntä lähteä. Työpöytiä voi löytää monista liikkeistä ja verkkokaupat ovat hyvä tapa vertailla ja löytää parhaat ja toimivimmat tarjoukset omaan kotitoimistoon. Kotimaisia tuotteita voi myös löytää verkosta ja esimerkiksi Furgner verkkokaupasta löydät pohjoismaista designia monenlaiseen budjettiin. Toinen pohjoismaissa toimiva verkkokauppa on Homeroom, joka on osa Ellos Groupia myös täältä voit löytää hyviä tarjouksia suomalaiseen makuun.

Huonekaluja voi myös lähteä ostamaan ulkomailta ja monissa verkon kaupoissa on hyviä tarjouksia ja toimitusmahdollisuuksia myös Suomeen. VidaXL verkkokaupasta on mahdollista löytää suuresta valikoimasta toimivia tuotteita omaan toimistoon.

Verkkokauppojen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat ja niissä tuotteiden vertailu on helppoa. Tuotteita voi lisätä omiin ostoskoreihin ja vertailla kauppojen välillä. Tämä helpottaa ostopäätöksen tekemistä ja mahdollisuuksia löytää juuri oikea tuote itselle. Verkkokauppojen miinuspuolia ovat vaihtelevat ehdot niin maksujen, toimitusten kuin palautusten kanssa. Näiden kanssa on hyvä olla tarkkana kun tekee ostoksia verkossa.

Joillekin on todella tärkeää olla ekologinen tämän päivän maailmassa ja sen takia myös käytettyjen huonekalujen markkinat ovat kasvussa. Perinteisten kirpputorien lisäksi verkossa on myös nykyään käytettyjen huonekalujen myyjiä. Tuotteita voi ostaa sosiaalisten medioiden myyntisivuilta suoraan toisilta ihmisiltä tai asiaan vihkiytyneistä verkkokaupoista. Mjuk verkkokauppa tarjoaa vaihtoehdon kirpputoreille. Sieltä voi ostaa käytettyjä tuotteita, varsin edulliseen hintaan.

Suunnittele oma työpisteesi

Jos on päättänyt panostaa todella omaan kotitoimistoon, on myös mahdollista suunnitella oma työpöytä ja työpiste. Tämä onnistuu parhaiten huonekaluliikkeessä paikan päällä. Monet varsinkin design ja toimistoihin erikoistuneet yritykset tarjoavat paikan päällä palveluita, joiden avulla voit suunnitella toimivan ja ergonomisen työpisteen itsellesi kotiin. Tällaisen työpisteen rakentaminen ei ole pienen budjetin tekijöille, koska yleensä se maksaa. Työergonomia on kuitenkin tärkeää ja jos oma työ vaatii päivittäin paljon työpöydän äärellä työskentelyä, kannattaa siihen sijoittaa kunnolla.

Suunnittelemalla työpiste paikan päällä saa myös ammattilaisen apua lisätarvikkeiden hankintaan. Toimisto lisätarvikkeet ovat tärkeä osa kokonaisuutta ja niiden avulla omasta työpisteestä tulee tehokas ja työn tekeminen helpottuu, kun kaikki tarpeelline on mietitty valmiiksi. Suunnittelu auttaa myös hahmottamaan työpöydän todellisen käyttötarkoituksen ja siihen voi löytyä todella hyvä ratkaisu ammattilaisen avulla. Itse voi olla hyvin vaikea tietää kaikista nykyaikaisista ratkaisuista, joita on kehitetty nykyaikaiseen toimistotyöhön. Tietoa on tietenkin saatavilla verkossa vaikka miten paljon mutta tutkimiseen kuluu aikaa ja jos ei ole valmis tekemään tutkintaa itse, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen tässä asiassa.

Lopuksi

Työpöytä on todella tärkeä esine oman terveyden kannalta ja omaan työergonomiaan kannattaa panostaa ja investoida. On tärkeää pysyä hyvässä kunnossa koko työuran ajan. Jos olet hankkimassa ensimmäistä omaa työpöytääsi on syytä kiinnittää huomiota siihen minkälaista laatua suunnittelemasi pöytä on. Laatua voi olla vaikea selvittää, jos on hankkimassa pöytää suoraan verkosta. Silloin on hyvin suositeltavaa käyttää hyväksi toisten asiakkaiden palautteita, jotka ovat ostaneet tuotteita verkkokaupoista ennen sinua. Asiakkaiden palautteet voivat kertoa sinulla, onko kyseessä laadukas verkkokauppa, jonka tuotteet ovat hyvälaatuisia.

Toisten asiakkaiden palautteita voit lukea esimerkiksi ReviewsBird sivustolta, jossa on paljon tietoa erilaisista verkkokaupoista ja palautteita oikeilta asiakkailta, jotka ovat ostaneet tuotteita sieltä. Heti kun olet päättänyt tai löytänyt itsellesi oikean työpöydän, tarkista sivuilta, mitä sitä myyvästä verkkokaupasta kerrotaan. Tällä tavalla voit varmistaa, että saat myös toimivan pöydän omaan kotitoimistoon.

Frida