Onko pyöreä ruokapöytä paras valinta omaan kotiin?

Lähes jokainen tietää ainakin yhden pyöreän pöydän tarinan, joka on tarina kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareista ja siitä kuinka pyöreän pöydän takia kaikki pöydän ympärillä olevat henkilöt olivat samanarvoisia. Tällainen käsitys vallitsee edelleen ja kyseistä samanarvoisuutta pyöreän pöydän ympärillä käytetään edelleen.

Useimmilla meistä on kodissaan neliskulmaisia pöytiä niin keittiössä, ruokahuoneessa kuin muissakin huoneissa työpöytinä. Pyöreät pöydät ovat kuitenkin tehneet paluun ja varsinkin 90-luvulla suosiossa olleet pyöreät pöydät ovat löytäneet paikkansa monen huonekaluliikkeen katalogeissa ja valikoimissa. Pyöreitä pöytiä käytetään kyllä muuhunkin kuin siihen, että voitaisiin istua samanarvoisesti pöydän ääressä. Nykyisin pyöreitä pöytiä on monissa kodeissa ja niillä on omat hyvä ja huonot puolensa. Onko pyöreä pöytä hyvä valinta omaan kotiin ja missä huoneessa pyöreä pöytä toimii parhaiten. Olemme selvittäneet sinulle kaiken, mitä sinun tulee tietää pyöreistä pöydistä ja ovatko ne hyvä valinta pöydäksi omaan kotiin.

Mihin tilaan pyöreä pöytä kannattaa hankkia?

Pöytä on usein tärkein kaluste ruokailuhuoneessa tai keittiössä. Keittiön pöytä on paikka, jonka ympärille kokoonnutaan koko perheen voimin syömään tai tarjoillaan illallista ystäville. Ruokapöydän valintaan vaikuttavat monet asiat omassa kodissa, joita kannattaa todella miettiä, ennen kuin lähtee ostamaan uutta pöytää. Pöytä on myös monen muun huoneen tärkeä kaluste ja sen takia tila yleensä määrittääkin sen, minkälainen pöytä sinne voidaan hankkia.

Pöydän hankkiminen perustuu tarpeeseen eli siihen montako käyttäjää arvelee pöydässä olevan parhaimmillaan samaan aikaan. Tietenkään yhden juhlan takia ei kannata lähteä panostamaan valtavaan pöytään vaan kannattaa katsoa henkilömäärää enemmän keskiarvona, joka toistuu usein. Pöydän kokoa voi miettiä laskemalla jokaiselle ruokailijalle riittävä tila pöydän ääressä. Pyöreän pöydän osalta hyvä nyrkkisääntö tilalle on noin 70 senttimetriä per ruokailija. Tämä tarkoittaa, että 6 hengen ruokapöytä vaatii tilaa ja sille on varattava yhteensä 420 senttimetriä eli tämä on pyöreän pöydän ympärysmitta, kun halutaan tilaa kuudelle. Monet pyöreät pöydät ovat hyvin muuntautuvia ja niistä tulee nopeasti ovaali ruokapöytä lisäosan avulla, joka tekee pöydästä helposti kahdeksan hengen pöydän. Tällainen jatkettava ruokapöytä on kätevä, jos omassa kodissa käy usein vieraita ja tarvitsee äkkiä lisätilaa ruokapöydän äärelle.

Tarpeen määrityksen jälkeen on mietittävä, millaiseen huoneeseen pöytä hankitaan. Pyöreä pöytä ottaa tilaa melko paljon ja silloin pitää huomioida pöydän ympärille jäävä tila. Mahtuuko kaikki tuolit tulemaan riittävästi ulospäin ja onko jokaisella istujalla riittävästi tilaa. Tilan tulisi myös olla sopiva pyöreälle pöydälle. Voidaanko pöydän yläpuolelle esimerkiksi asentaa pöytävalaisin?

Pyöreä ruokapöytä on kuitenkin kätevä ruokailupöytänä ja sen ympärillä on mukava nauttia aterioita, koska kaikki ovat hyvin paikalla ja lähellä toisiaan. Myös ruokien jakaminen keskeltä pöytää on helpompaa ja yleensä pyöreän pöydän ääressä kaikilla on mahdollista ottaa pöydän keskeltä ruokaa, joten se sopii erittäin hyvin, kun tarjoillaan esimerkiksi koottavia ruokia kuten tortilloja.

Pyöreitä pöytiä on myös muissa huoneissa ja ne ovat toimivia kalusteita myös keittiön tai ruokahuoneen ulkopuolella. Pyöreitä pöytiä voi käyttää esimerkiksi sohvan reunoilla apupöytänä tai ne voivat olla hyvä pieni ruokapöytä lapsille, jonka voi halutessaan asettaa apupöydäksi olohuoneeseen tai apupöytä keittiö. Pienet pyöreät pöydät ovat myös sisustus elementti ja ne sopivat myös hyvin kasvipöydiksi ja niistä voi asetella ympäri huonetta ja jos pöydässä on useampi taso voi sille asetella useampia kasveja monessa tasossa.

Olohuoneessa pyöreä pöytä on myös elementissään huoneen keskellä sohvan edessä. Pyöreä sohvapöytä toimii hyvin ja se sopii monenlaisen sohvan kanssa yhteen pyöreän muotonsa takia.

Pyöreä pöytä voi myös toimia hyvin toimistossa. Kahvipöytänä pyöreä pöytä on hyvin toimiva ja se voi olla myös korkeampi malli, jonka ääressä pari henkilö voi nauttia kahvia rauhassa seisten. Korkea pyöreä pöytä soveltuu myös hyvin työskentelyyn ja sen ääressä on helppo seisoa töitä tehden esimerkiksi avokonttorissa tai aulatilassa, kun joutuu odottamaan tärkeää tapaamista.

Mitä materiaaleja on saatavilla?

Pöytiä on nykyisin saatavilla monenlaisista materiaaleista valmistettuna. Erityisesti pyöreässä pöydässä vaihtoehtoiset materiaalit toimivat hyvin ja niistä on myös hyötyä pöydän toimivuudessa. Nykyään voidaa pöytä esimerkiksi valmistaa muovista ja pyöreässä pöydässä tämä tarkoittaa, että se saadaan melko kevyeksi ja jalka saadaan helposti piiloon pöydän keskelle. Vanhoissa pyöreissä pöydissä oli kovin usein jalat useammassa kohdassa ja silloin pöydän ääressä istuminen oli huomattavasti hankalampaa.

Materiaaleja on monia ja edelleen hyvin suosittuja ovat kokopuiset pöydät. Puisia pöytiä saa monesti maalattuina tai käsiteltyinä. Erityisempiä värejä ja esimerkiksi petsattuja pöytiä voi olla hieman vaikeampi saada ja ne voi joutua tilaamaan puusepän verstaasta. Puun lisäksi oli muoviset pöydät sekä myös melaniinipöydät, jotka sisältävät yleensä kennopahvia rakenteessa ja päällä eriväristä melaniinia. Metalliset pöydät ovat pyöreiden pöytien osalta yleisiä sivupöydissä ja apupöydissä mutta ruokailupöytänä metallinen pöytä on usein harvinaisuus.

Osa pöydistä on valmistettu luonnollisista materiaaleista kuten kivestä, lasista, marmorista tai puusta. Marmoripöytä on hieman tasokkaampi ja usein hyvinkin kallis pöytä materiaali, marmori ruokapöytä on kuitenkin esine, jota ei kovinkaan monella ole, joten jos haluaa säväyttää, voi se olla hyvä valinta kotiin. Lasinen ruokapöytä on jo paljon tavallisempi ja monessa kodissa se on näkyvällä paikalla. Lasten kanssa voi olla kuitenkin kannattavampaa pitäytyä perinteisessä ja hankkia puinen ruokapöytä, joka kestää kulutusta ja iskuja lasista pöytää paremmin. Puinen pöytä voi olla myös maalattu ja musta ruokapöytä voi olla parempi vaihtoehto kuin pelkkä puinen tai valkoinen pöytä.

Materiaalit kannattaa valita tarkoin ja pöytään valittavat materiaalit tulevat olla kestäviä. Luonnolliset materiaalit ovat hyvin kestäviä ja ne ovat monesti parempia kuin teollisesti valmistetut massa materiaalit. Pöytä on hyvin harvoin pelkkä koriste, joten jos materiaalit ovat sellaisia, että ne eivät kestä, voi pöydän hankinta olla turha. Panosta siis laadukkaisiin materiaaleihin, olivat ne mitä tahansa.

Mistä pyöreitä pöytiä kannattaa hankkia?

Pyöreän pöydän hankkimiseen on useita vaihtoehtoja Suomessa. Hankintamatkalle voi lähteä johonkin suurempaan kaupunkiin ja sieltä löytyviin ostoskeskuksiin. Kivijalkaliikkeissä asioiminen on tuttua ja turvallista, mutta kivijalkaliikkeiden ohelle on noussut useita huonekaluihin erikoistuneista verkkokauppoja kuten Homeroom ja Jotex. Jos olet kiinnostunut designista voit suunnata design-huonekaluihin erikoistuneisiin huonekaluliikkeisiin kuten Finnish Design Shop.

Huonekalujen ostamiseen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä visuaalisesti silmään sopivan tuotteen valitseminen ja usein esimerkiksi hinnoissa on eroja vaikka kyseessä olisikin sama brändi. Ota siis selvää muutamista asioista ennen kuin ostat ensimmäisen ruokapöytäsi.

Ennen kuin aikoo lähteä ostosmatkalle, on hyvä selvittää verkossa, minkälaista valikoimaa on saatavilla. Verkossa on myös hyvä selvittää pöytien mittoja ja miettiä oman kodin osalta, millainen pöytä on mahdollista hankkia omaan kotiin. Huoneista voi ottaa myös kuvia ja ottaa ne mukaan kauppaan, koska se voi helpottaa päätöksentekoa. Tee ostosmatkalle hyvä lista vaihtoehdoista ja kauppaan mennessäsi vertaile jokaista mallia samoilla kritteereillä, jotka voivat olla esimerkiksi:

  • Pöydän mitat, vastaavatko ne sitä mitä verkossa on mainostettu?
  • Miten tuolit mahtuvat pöydän alle ja onko jokaisessa kohdassa riittävästi tilaa?
  • Missä jalat sijaitsevat ja onko pöytää helppo siirtää?
  • Voiko pöytää muokata suuremmaksi esimerkiksi ovaali ruokapöytä malliksi?
  • Onko pöydässä useita värivaihtoehtoja?
  • Hinta?
  • Maksuvaihtoehdot?
  • Muut lisävarusteet?

Voit pisteyttää nämä kriteerit haluamallasi tavalla. Itsellesi tärkein kriteeri voi saada eniten pisteitä ja vähiten tärkeä vähiten pisteitä. Kun olet käynyt tutustumassa kaikkiin vaihtoehtoihin, voit helposti tehdä yhteenvedon ja nähdä, mikä pöytä on juuri sinulle sopivin. Tämä auttaa myös siinä, että ei joudu hyvän myyjän vietäväksi ja listan kanssa pääsee helpommin tekemään kauppaa ja keskustelemaan hinnasta, koska listassa on paljon vaihtoehtoja ja silloin ei ole riippuvainen juuri yhdestä tuotteesta. Tekemällä hyvät taustatyöt voit säästää huomattavan summan rahaa ja saada unelmiesi pöydän juuri sellaisena kuin sen haluat.

Joskus ostamisen helppous viehättää meitä enemmän kuin kaupoilla kiertäminen. Helppoa kaupankäyntiä on verkkokaupoissa asioiminen. Verkkokaupat tarjoavat juuri sen saman valikoiman tai hieman laajemman, mitä liikkeissä on tarjolla. Verkkokaupoissa on vaikeampi tinkiä tuotteista, mutta verkkokaupoilla on omat tarjouksensa, joita voi metsästää verkon laajassa sivustomaailmassa. Myös täällä samanlainen vertailulista toimii hyvin ja voit pisteyttää omat mieltymyksesi ja kriteerit. Tällä tavalla löydät varmasti helpommin itsellesi juuri oikean pöydän tai pöydät tai kokonainen ruokailuryhmä.

Millaisia ovat pyöreän pöydän hyvät ja huonot puolet?

Pyöreän pöydän ääressä voi olla hyvinkin helppoa nauttia perheen tai vieraiden kesken ruokaa, jaettavaa ruokaa ja pyöreä pöytä voi luoda tunnelmaa ja olla tyylikäs sisustus esine mutta pyöreällä pöydällä on myös heikkoutensa.

Pyöreä pöytä vie tilaa ja se tarvitsee suuren tilan, jotta sitä voi kunnolla käyttää. Halvemmissa malleissa voi olla hankala istua, jos pöydässä on jalat sivussa eikä vain yksi jalka keskellä. Lisäksi pyöreä pöytä, jonka voi jatkaa jatkopalalla soikeaksi pöydäksi on usein huomattavasti heikompi ja sitä voi olla hankala käyttää.

Kuitenkin pyöreä pöytä on elegantti ja se sopii kotiin kuin kotiin mutta silloin voi joutua karsimaan sen koosta. pienempi nelijalkainen pyöreä pöytä voi sopia hyvin pariskunnan pöydäksi, joka ei sellaisenaan vie tuhottoman paljon tilaa. Hienosta materiaalista valmistettu pyöreä pöytä on usein hyvin näyttävä ja siro, kun taas neliskulmainen voi olla joissain tilanteissa hyvin pelkistetyn näköinen.

Pyöreän pöydän plussia ja miinuksia löytyy ja monille se on täysin valintakysymys millaisen pöydän kotiinsa haluaa hankkia. Jos mielesi on säädetty hankkimaan pyöreä pöytä, ei sitä päätöstä kannata pelätä. Tämä pöytä toimii kunhan vain miettii sen käyttötarkoituksen oikein.

Pöytä on tärkeä työkalu

Monilla on kodissaan pöytä vähintään ruokailuhuoneessa tai keittiössä. Monesti meillä on myös jokin pöytä kirjoittamista tai koulutehtäviä varten. Pöydällä löytyy kuitenkin monia muitakin käyttötarkoituksia, joihin se on hyvä hankkia.

Pöytää käytetään siis moneen asiaan ja se on muutakin kuin ruokailuun tarkoitettu paikka tai tavaroiden asettelua varten. Pöytä on monissa työpaikoissa tärkeä väline työntekoa varten. Toimistoissa ei voisi työskennellä ilman kunnollista työpöytää ja nykyisin työpöytiä on saatavilla monenlaisia versioita, jotka on optimoitu juuri tietynlaiseen työhön. Monissa työpaikoissa panostetaan ergonomiaan ja silloin toimistolle yleensä hankitaan säädettävä työpöytä. Säädettävä työpöytä vapauttaa työntekijän tuolista ja työskennellä voi myös seisaaltaan. Työpöydän saa säädettyä juuri oikeaan asentoon, joka on ergonominen ja vähentää istumatyöstä aiheutuvaa rasitusta. Moniin nykyaikaisiin työpöytiin on asennettu moottorit, joiden avulla säätäminen käy helposti ja omat säädöt ja korkeus asetukset voi tallentaa pöydän muistiin, josta ne on helppo ottaa käyttöön nappia painamalla. Lisäksi monissa pöydissä on integroituna monia nykyaikaisia apuvälineitä kuten verkkovirralle olevat pistokkeet, usb tai muut latauspaikat puhelimille ja älylaitteille. Tämä vähentää johtojen määrää ja varsinkin piilottaa ne, jotta niihin ei turhaan kompastu.

Monet muutkin ammatit kuin pelkkä toimistotyö vaativat omantyyppiset pöydät. Arkkitehdillä ja rakennuspiirustusten tekijällä on usein käytössä käännettävä pöytä. Tällaista pöytää voi säätää moneen eri asentoon, jotta suurten piirustusten tekeminen olisi helpompaa. Monesti pöytään on integroitu valoja sekä viivottimia, joiden avulla tarkkojen mittapiirustusten tekeminen olisi helpompaa. Pöytävalaisin on tärkeä esine työpöydässä, koska pimeässä tarkan työ tekeminen näyttöpäätteellä tai piirrustusten parissa rasittaa silmiä.

Pöydät ovat tarpeellisia myös työpajoissa, joissa asentajat voivat asentaa laitteita tai korjata niitä työpöydän päällä. Tällaiset pöydät ovat usein valmistettu usein todella kestävistä materiaaleista, jotka kestävät iskuja ja eivät syty palamaan helposti. Lisäksi pöytien rungot ovat paksua metallia, jotta ne tukevat pöytää, jonka päällä asennetaan tai tehdään kunnossapitotyötä.

Pöytiä löytyy myös ravintoloiden keittiöistä, joissa ne toimivat ruoanlaiton välineinä. Ravintoloiden keittiöiden pöydät ovat usein rosteria eli ruostumatonta terästä, joka kestää jatkuvaa pesemistä ja on myös hyvin hygieeninen alusta, joka on tärkeää ravintolan keittiössä, Näissä pöydissä voi olla integroituna lähes mitä tahansa tarpeellista keittiön kannalta. Astiapaikkoja erilaisille tuotteille, jotta niitä on helppo ottaa ruokalajeja valmistettaessa. tai vaikka erilaisten pitsojen ainekset kun pöydällä valmistetaan pitsaa, saa käsiinsä helposti kaikki ainekset, jonka jälkeen pitsan voi laittaa uuniin paistumaan. Omaan keittiöön voi halutessaan valmistaa suuren pöydän kuten esimerkiksi diy lankkupöytä keittiöön, joka toimii hyvänä paikkana valmistaa suurempia aterioita kerralla ja se on myös kaunis sisustuselementti.

Yhteenveto

Pyöreä pöytä toimii siis monessa kohteessa omassa kodissa ja se voi olla vaikka ruokapöytä tai sivupöytä, aina tarpeen mukaan. Pyöreällä pöydällä tai muunlaisella pöydällä on myös monia erilaisia käyttökohteita ja tarkoituksia. Siksi pöydän hankinta onkin yksi tärkeä asia,jota ei kannata ottaa liian kevyesti. On tärkeää saada paras pöytä juuri siihen tarpeeseen, mikä itselle milloinkin on. Hankkiminen voi kuitenkin olla hankalaa, koska vaihtoehtoja, malleja ja paikkoja on monia. Tämän takia monesti kannattaa kääntyä palautteiden puoleen, joita ovat antaneet toiset henkilöt. He ovat ehkä ennen käyneet huonekaluliikkeessä ostoksilla ja tietävät, minkä laatuisia tuotteita sieltä on saatavissa. Voi myös olla, että saat toisilta käyttäjiltä tietoa siitä, millainen verkkokauppa on kyseessä, josta voi hankkia ruokapöytiä.

ReviewsBird sivustolla on toisten käyttäjien kommentteja ja paljon tietoa yrityksistä, joista voit hankkia tuotteita itsellesi. On hyvä ottaa toisten asiakkaiden kokemukset huomioon, kun on hankkimassa itselleen tuotteita. Silloin voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä ja saada itselleen kaikkein parhaimman ja sopivimman tuotteen. Muilta asiakkailta saa myös tärkeää tietoa, jos olet ostamassa tuotteita verkosta. Kommentit ja palautteet voivat paljastaa, jos verkkokauppa veloittaa suuria summia kuljetuksesta tai muista palveluista. Tämä voi auttaa sinua säästämään pitkän pennin kun olet hankkimassa arvokasta pöytää kotiisi. Voi olla myös tarpeen, että vakuutat erikseen pöytäsi kuljetuksen. Tämä tieto ei välttämättä ole suoraan tiedossa, kun teet ostoksia. Siitä voit yleensä myös kuulla toisten kokemuksista. Käytä kaikkia mahdollisia tietoja hyödyksesi ja valitse itsellesi oikea pyöreä ruokapöytä.

Frida