Kiinnostaako laskettelu? Millaiset lasketteluvaatteet kannattaa hankkia?

Laskettelu vaatii hyvää tasapainoa ja kehon kontrollointitaitoja ja siksi se onkin loistava harrastus kuin lapsille, että aikuisille. Tasapaino kehittyy nopeasti ja laskettelusta saa todella hienoja onnistumisen tunteita, kun huomaa oman kehityksen. Jos etsit koukuttavaa talviharrastusta, joka vauhdin lisäksi tarjoaa huikeita elämyksiä, kauniita maisemia sekä adrenaliiniryöppyjä, kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan laskettelua. Laskettelu kaveriporukan kanssa on yksi parhaista tavoista viettää aikaa yhdessä ja aurinkoisena päivänä maisematkin ovat rinteen huipulla henkeäsalpaavat. Pukeudu oikein pakkasella ja nauti talvipäivästä urheillen!

Hurjapäälle ja vauhtia rakastavalle laskettelu tarjoaa adrenaliinia ja vauhdin hurmaa. Lasketella voi suksilla tai lumilaudalla, kumpi tuntuu enemmän omalta. Lasketellessa voi opetella monenlaisia temppuja, laskea hyppyreistä ja tehdä voltteja tai muuten vain kiepsutella rinnettä alas. Jos uskallusta ja halua riittää, voi kokemuksen karttuessa lähteä kokeilemaan myös vapaalaskua. Vapaalasku on rinteiden ulkopuolella, metsässä tapahtuvaa laskettelua. Aloittelevan kannattaa kuitenkin harjoitella vapaalaskua ensin rinteen vieressä ja vasta myöhemmin lähteä takamaastoon. Silloinkaan ei tule koskaan mennä yksin, vaan turvallisuuden vuoksi ottaa aina laskukavereita mukaan.

Millaiset lasketteluvaatteet kannattaa hankkia?

Kun aloitat laskettelun kannattaa ensin hankkia siihen sopivat urheiluvaatteet. Lasketteluasu koostuu yleensä hyvin topatusta takista sekä housuista. Talvipäivät ovat usein kylmiä ja viima puhaltaa rinteessä, joten kannattaa pitää huoli siitä, että vaatevalinnat tarjoavat tarpeeksi lämpöä. SuperDry tarjoaa laajan valikoiman lasketteluvaatteita. Hyvin varustellussa laskettelutakissa on usein myös myrskysuojattu huppu, joka sopii käytettäväksi kypärän kanssa.

Laskettelutakki

Lumilautailutakki on usein hieman pidempi ja aika väljä. Laskettelutakeissa on useimmiten liukumaton lumilukko nepparikiinnityksellä, joka pitää sinut kuivana puuterilumenkin pöllytessä. Jos menet rinteeseen tavallisella toppatakilla, saattaa lunta päästä iholle varsinkin kaatumistilanteissa. Mikään ei ole ikävämpää, kuin lähteä vaihtamaan kuiviin vaatteisiin kesken laskettelun.

Tavallinen toppatakki saattaa toimia ensimmäisellä kerralla, kun käyt kokeilemassa, puraiseeko laskettelukärpänen vai jääkö lajin kokeilu yhteen kertaan. Tai jos omistat hiihtovaatteet, voit käydä ensimmäiset kerrat rinteessä niillä. Parhaimmissa laskettelutakeissa on useita huippuominaisuuksia, joita tosi harrastaja arvostaa, kuten muun muassa puhelintasku, hissilipputasku ja superpehmeä mikrofleecellä vuorattu leukasuoja. Muutaman laskun jälkeen osaat arvostaa näitä laskettelutakin ominaisuuksia itsekin ja hankkia kunnon varusteet, jos harrastuksesi jatkuu.

Lasketteluhousut

Lasketteluhousut voivat olla joko henkseleillä tai ilman. Valitse tuulenpitävä ja vettähylkivä malli, jossa on lämmin toppaus. Lasketteluhousujen tulee olla väljät ja joustavat, sillä lasketellessa haluat keskittyä suoritukseen ja nauttia menosta sen sijaan, että mietit ratkeavatko housut seuraavan laskun aikana. Jos lasketteluhousut tuntuvat valuvan jalasta, kannattaa niihin ostaa henkselit tai valita suoraan henkselilliset toppahousut. Lasketteluun erikoistuneet verkkokaupat tarjoavat erilaisia malleja, joten käy tutustumassa lasketteluvaate-kategoriasta, millaiset lasketteluhousut voisivat sopia parhaiten juuri sinulle.

Lasketteluhousuissa on usein vetoketjut ja lumipussit lahkeensuussa, jotta lunta ei pääse lahkeen sisään kastelemaan ihoasi kovemmassakaan menossa. Erityisesti kaatumistilanteissa tästä on hyötyä, jolloin lumi pääsee helposti sulloutumaan toppahousujen alle ja kastelemaan aluskerrastoa. Etenkin nuorten keskuudessa vaatevalintoihin vaikuttaa myös talvikauden muoti, mutta sitä tärkeämpänä kannattaa pitää vaatteiden istuvuutta ja käytännöllisyyttä, jotta voit nauttia laskettelusta täysin rinnoin!

Panosta hyvään kerrastoon

Yksi laskettelun tärkeimmistä varusteista on hyvä kerrasto. Rinteen huipulla tuuli puhaltaa ja pakkanen puree entistäkin kovemmin, joten varmista lämpimänä pysyminen hyvällä kerrastolla. Merinovilla on luontainen, sileä ja hienojakoinen kuitu, joka toimii loistavana lämmönsäätelijänä. Merinovilla on erittäin hengittävä ja se säätelee ruumiinlämpöä imemällä ja vapauttamalla kosteutta. Leudommilla keleillä saattaa riittää, että puet merinovillaisen aluskerraston ja siihen päälle suoraan toppavaatteet. Jos pakkanen on kova ja pureva, kannattaa väliin harkita fleecekerrastoa, sillä fleecellä on erinomainen lämmöneristys.

Varusteita valitessa älä unohda myöskään kunnollisia lasketteluhanskoja, lämmintä, tuulenpitävää pipoa sekä kunnollisia lämpösukkia. Myös hyvät, lasketteluun tarkoitetut aurinkolasit tulevat tarpeeseen aurinkoisina päivinä, kun hanki heijastaa kimaltaen. Kun hankit itsellesi lasketteluvarusteita, kannattaa vertailla eri yrityksiä ja tuotteita. Pohtiessasi, mistä kannattaa ostaa sopivat varusteet, lue muiden arvosteluita ja kokemuksia eri verkkokaupoista ja kaupoista ReviewsBird -sivustolta.

Mitä tarvitsen mukaan rinteeseen?

Hyvien lasketteluvaatteiden lisäksi kannattaa mukaan ottaa kypärä sekä laskettelulasit. Monot ja sukset tai laudan voit vuokrata paikan päältä mutta usein on mukavampi lähteä laskettelemaan omilla varusteilla, jotka varmasti istuvat hyvin. Yleensä laskettelurinteen yhteydessä toimii kahvila tai ravintola, jossa voit käydä laskettelupäivän lomassa nauttimassa kupposen kuumaa tai nälän yllättäessä suuremmankin aterian. Käytännössä varusteiden ja lämpimien vaatteiden lisäksi et rinteessä tarvitse muuta, kuin rahaa rinnelippua varten.

Vapaalaskun varusteet

Jos olet jo kokeneempi laskettelija ja valmis kokeilemaan vapaalaskua hoidettujen rinteiden ulkopuolella, kannattaa mukaan varata hyvät retkeilyvarusteet. Vapaalaskussa eli offarilla laskiessa kannattaa kypärän ja laskulasien lisäksi varustautua selkäpanssarilla. Offarilla laskiessa et koskaan tiedä mitä on vastassa, joten tarkkaile maastoa ja ole varuillasi, sillä tielle saattaa eksyä esimerkiksi kivi tai kaatunut puu. Kun laskettelet porukassa offarilla, kannattaa myös välillä tarkistaa, että kaikki pysyvät mukana. Muista aina kertoa esimerkiksi vanhemmille tai muutamalle kaverille, minne päin olette lähdössä laskemaan. Jos reissun päällä sattuisi lumivyöry tai onnettomuus on hyvä, että muut tietävät, mistä voivat tarvittaessa etsiä.

Jos lähdet kauemmas kuin hissioffareille, kannattaa mukaan varata myös lumiturvallisuusvarusteet. Niihin sisältyy muun muassa lumivyörypiippari, lapio ja sondi. Mikäli lähdet pidempään kestävälle retkelle, kannattaa mukaan ottaa myös vettä, ruokaa ja lisävaatteita. Bergfreunde on yksi retkeily- ja ulkoiluvarusteita myyvä verkkokauppa, jonka valikoimasta löytyy muun muassa vuoristourheiluun tarkoitettuja tuotteita. Ennen retkelle lähtöä kannattaa tarkkaan miettiä tarvittavat varusteet ja muistaa, että maastossa voi sattua ja tapahtua. Vapaalaskua kannattaakin kokeilla aina ensin esimerkiksi hiihto-opettajan johdolla, joka vie laskemaan tuttuihin ja turvallisiin maisemiin. Vapaalasku on kuitenkin hauskaa ja jännittävää ja sitä kannattaa ehdottomasti tottuneen laskettelijan joskus kokeilla!

Noora