Milloin on Black Friday? Mikä se on? Tutustu Black Week ilmiöön!

Mikä on Black Friday?

Black Friday tunnetaan villinä ostosjuhlana ja sen juuret juontavat aina 1950-luvulle saakka Yhdysvaltoihin, jolloin kiitospäivän jälkeisenä perjantaina avattiin joulusesonki. “Mustana perjantaina” ihmiset saattoivat jo aamun pikkutunneilla jonottaa sankoin joukoin liikkeisiin, sillä alennukset olivat hurjat ja tuotteet vietiin käsistä. Yhdysvalloissa Black Friday on edelleen vuoden suurin tarjouspäivä ja kaupat avaavat ovensa tuona päivänä aamutuimaan normaalia aikaisemmin.

Black Fridayn alkuperä nimensä osalta tulee uskomusten mukaan siitä, että poliisit joutuivat paiskimaan hullun lailla töitä kiitospäivän jälkeisenä perjantaina, kun ostajat tukkivat kadut ja liikennekin oli sekaisin. Nyrkkikahakoita syntyi, kun asiakkaat tappelivat viimeisistä tarjoustuotteista ja ryntäilivät toisiaan tönien tarjousten perässä. Suivaantuneet poliisit olivat valittaneet asiasta Philadelphia Inquirer -lehdessä vuonna 1994 ja kutsuneet päivää Mustaksi perjantaiksi.

Milloin Black Fridayta vietetään?

Black Friday on aina kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai. Tämä joulusesongin avauspäivä on ajoitettu kyseiselle päivälle siksi, että Yhdysvalloissa kyseinen päivä on pyhäpäivä ja silloin ihmiset ovat vapaalla. Heillä on siis hyvin aikaa lähteä ostoksille ja havittelemaan mitä parhaimpia tarjouksia ja hankkimaan joululahjoja hyvissä ajoin.

Black Friday on tänä vuonna virallisesti 25. marraskuuta mutta monet kaupat ilmoittavat jo etukäteen aloittavansa tarjoukset jopa viikkoa ennen virallista päivää. Musta perjantai on paisunut vuosi vuodelta suuremmaksi ja esimerkiksi tänä vuonna voit löytää jo verkkokauppojen mainoksia kyseisestä tarjousjuhlasta. Jotkut verkkokaupat lupailevat jo etukäteen tarjoavansa jopa -70 % alennuksia. Kannattaa siis olla kartalla hintojen kanssa jo hyvissä ajoin haluamiensa tuotteiden kanssa, jotta voi seurata, onko alennus todella Black Fridayn tullessa alkuperäisestä hinnasta -70 %.

Black Friday Suomessa

Suomessa Black Friday on tehnyt läpimurron vasta 2010-luvun puolivälissä. Ihan ensimmäistä kertaa Black Friday -tarjoukset rantautuivat Suomeen vuonna 2007 kun Applen Black Friday -tarjoukset olivat saatavilla myös Suomessa. Varsinaisesti kuitenkin Black Fridayta vietettiin ensimmäistä kertaa Markus Grönholmin omistamassa Kauppakeskus Inkoossa vasta 2011. Sen myötä Black Friday on vuosi vuodelta tullut tutummaksi ja odotetummaksi tarjousjuhlaksi myös Suomessa.

Monet odottavat esimerkiksi suurempien kodinkonehankintojen kanssa marraskuun lopun tarjouspäivää, sillä rahaa saattaa säästyä useita satasia, suurempien ostosten kanssa jopa tuhansia euroja. Alunperin Black Fridayhin kuului lähinnä erilaisten tuotteiden alennukset, esimerkiksi elektroniikkatuotteet, mutta sittemmin tarjoukset ovat laajentuneet myös erilaisiin palveluihin. Löydät muun muassa parhaat matkatarjoukset sekä esimerkiksi kylpylät, kauneushoitolat, autohuollot ja puhelinoperaattorit tarjoavat tuolloin tuntuvia alennuksia. Black Friday -tarjouksia löytyy nykyisin ihan joka paikasta!

Suomessa Black Fridayn suosio ei tosin vieläkään ole kasvanut sellaiselle tasolle kuin Yhdysvalloissa, sillä kiitospäivää ei meillä vietetä ja näin ollen Black Friday on ihan tavallinen viikonpäivä ja ihmiset normaalisti töissä. Vuosi vuodelta kuitenkin kaupat valmistautuvat siihen entistäkin aikaisemmin ja paremmin, ja monet ovat venyttäneet ostosjuhlaa ensin päivästä viikonloppuun, viikonlopusta viikkoon ja nyt Black Friday tarjoukset saattavat kestää jopa 11 päivää. Tarjoukset alkavat siis jo viikkoa ennen varsinaista Black Fridayta ja loppuvat vasta kybermaanantaina.

Black Week

Siitä huolimatta, että Black Friday nykyisin on pidentynyt Black Weekiksi, on perjantai kuitenkin niin sanottu pääpäivä, jolloin tarjoukset ovat yleensä suurimmat. Useat verkkokaupat julkaisevat jo etukäteen digitaalisia mainoslehtiä, joista näkee ainakin osan tulevista tarjouksista jo ennen Black Weekin alkamista. Näin houkutellaan kuluttajia jo etukäteen juuri omaan kauppaan. Myös postin mukana tupsahtelee erilaisia mainoslehtisiä, saattaa tulla jopa kuponkeja, joilla Black Fridayn aikana saa alennusta tietyn tuoteryhmän tuotteista tai palveluista.

Black Week nimenä voi kuitenkin sinänsä johtaa harhaan, sillä tarjoukset eivät suinkaan ole voimassa välttämättä koko viikkoa. Jos siis löydät hyvän tarjouksen maanantaina kannattaa tarkistaa, onko se voimassa vain sen päivän, osan viikosta vai koko viikon ajan. Suuresta kysynnästä johtuen saattavat tarjoustuotteet loppua myös kesken jo ennen aikojaan, sillä Black Week on kasvattanut suosiotaan Suomessakin vuodesta toiseen enemmän ja enemmän. Ole siis valppaana sellaisten tarjousten kanssa, joita todella tarvitset ja haluat hyödyntää. Black Week huipentuu maanantaina 28. marraskuuta, kun koittaa Cyber Monday.

Cyber Monday

Myös Cyber Monday kuuluu Black Fridayhin, sillä se kehitettiin verkkokauppojen vastineeksi kivijalkaliikkeiden tarjouspäivälle. Nykyisin verkkokauppoja on niin paljon, että Black Friday näkyy koko viikon ajan myös netissä, mutta silti Cyber Monday on pitänyt paikkansa. Jos siis Black Weekin parhaat tarjoukset menevät ohi, niin vielä seuraavana maanantaina löydät tuntuvia alennuksia ainakin verkkokaupoista, jos et enää kivijalkaliikkeistä. Ehdit siis vielä hyödyntää hyvät tarjoukset kybermaanantaina!

Black Friday maailmalla

Yhdysvalloissa Black Friday on tänäkin päivänä yksi vuoden suosituimmista ostospäivistä ja internetistä löytyy hupaisaa videomateriaalia kyseiseltä päivältä, jolloin ihmiset jonottavat ja ryntäilevät kauppoihin hullun lailla. Edelleenkään ei ole mitenkään tavatonta, että nyrkkitappeluita syntyy ja viimeisiä tarjoustuotteita revitään toisten käsistä. Vuodelta 2017 oli kuvattu maailmalla huvittanut video suomalaisten Black Friday -aamulta, jossa suomalaiset ostosintoilijat kävelevät verkkaisesti, siistissä jonossa erään elektroniikkaliikkeen ovesta aikaisin aamulla. Ei suomalaisia turhaan tunneta rauhallisina, säntillisinä ja hiljaisina.

Useiden tehtyjen tutkimusten mukaan Black Friday on vuoden suosituin ostospäivä ympäri maailman. Nykyinen verkkokaupan kansainvälistyminen on tehnyt sen, että Black Friday tarjouksia voi hyödyntää myös muista maista. Ennen kivijalkaliikkeissä olleita tarjouksia oli vaikea hyödyntää eri maasta käsin, mutta nyt esimerkiksi suomalaiset voivat tehdä Black Friday ostoksia myös ympäri maailman. Tämä koventaa kilpailua entisestään ja alennukset tuntuvat suurentuvan vuosi vuodelta.

Miten löytää parhaat Black Friday tarjoukset?

Mikäli aiot tehdä ostoksesi verkkokaupassa, kannattaa ihan ensimmäisenä kirjoittaa lista siitä, mitä tuotteita tarvitset. Näin pääset vertailemaan hieman eri verkkokauppojen tuotetarjontaa ja hintoja jo etukäteen. Ennen ostoa kannattaa ehdottomasti tutustua ReviewsBird -nettisivustoon, joka tarjoaa aidot asiakkaiden palautteet erilaisista verkkokaupoista sekä palveluista. Muiden ihmisten kokemukset auttavat sinua valitsemaan parhaat tuotteet ja palvelut, ja välttämään sellaisia, joissa arvostelut eivät esimerkiksi luotettavuuden tai toimituksen puolesta ole niin positiivisia.

Jos mietit esimerkiksi, mikä älykello kannattaa ostaa, sinun kannattaa tietenkin ensin vertailla ja tutustua erilaisiin tuotteisiin, lukemalla esimerkiksi Paras älykello 2022 -vertailu, jossa on mainittu muiden suosikkeja. Sen jälkeen tietenkin kannattaa vertailla hintoja eri verkkokaupoista, älykello tarjouksia ja lopuksi käydä ReviewsBird -sivustolla lukemassa muiden arvosteluja kyseisestä verkkokaupasta. Näin voit olla aika varma, että löydät itsellesi parhaan mahdollisen tuotteen, parhaaseen hintaan ja parhaalla mahdollisella tavalla!

Black Fridayn aikaan on hyvä myös kilpailuttaa erilaiset sopimukset, kuten puhelinliittymät ja vakuutukset. Saatatpa jopa sähkösopimuksen saada parempaan hintaan, jos hyvin käy. Jos olet harkinnut muiden jatkuvien palveluiden tilausta, kuten esimerkiksi televisioon erilaisia viihdeohjelmapalveluita, kotiisi hälytysjärjestelmää tai vaikkapa ääni- ja e-kirjapalveluita, niin nyt saatat saada nekin normaalia edullisemmin. Myös uutta harrastusta, kuten kuntosalitreenejä, aloittaessa kannattaa hyödyntää Black Friday, sillä monet tarjoavat jäsenyyttään silloin edullisemmin!

Black Fridayn matkatarjoukset

Jos matkailu kiinnostaa, parhaat hotellitarjoukset voit saada juuri Black Fridayn aikaan. Matkailusivustojen tarjoukset eivät välttämättä kestä koko viikkoa, joten jos löydät haluamasi tarjouksen, se kannattaa hyödyntää heti. Matkanjärjestäjiin on myös hyvä tutustua etukäteen ja valita paras mahdollinen muiden asiakkaiden kokemusten perusteella, sillä edullinen loma ei aina takaa sitä parasta.

Lentotarjoukset on myös Black Fridayn aikaan usein sellaisia, että ne hiipuvat sitä mukaa, kun kuluttajat niitä ostavat. Useat matkanjärjestäjät tarjoavat esimerkiksi -30% alennusta, mikäli ostat lento+hotelli -paketin. Ei kuitenkaan mihin tahansa kohteisiin, vaan yleensä kohteet on tarkkaan harkittu ja mikäli tiettyyn kohteeseen matkoja myydään alennuksella paljon, saattaa tarjous kyseiseen kohteeseen olla piankin loppuunmyyty. Kannattaa siis olla nopea, mikäli mielii tarjoushinnalla johonkin tiettyyn määränpäähän! Voit tutustua erilaisiin matkakohteisiin Momondon tai Trivagon sivuilla.

Matkatarjouksia haaliessa kannattaa erityisesti harkita uutiskirjeen tilaamista, jolloin saatat saada tarjoukset tietoosi jo etukäteen. Vaikka myynti yleensä alkaa kaikille asiakkaille samaan aikaan, niin olet ehdottomasti etulyöntiasemassa kun olet etukäteen tutustunut hyvin matkantarjoajaan ja tiedät mitä olet ostamassa. Suomalaiset kylpylät ovat yleensä suuressa suosiossa Black Fridayn aikaan, sillä viime vuosina alennukset niihin ovat olleet hyvinkin tuntuvat. Mikäli siis kotimaanmatkailu kiinnostaa, kannattaa olla hereillä!

Black Fridayn elektroniikkatarjoukset

Jättiketjut paljastivat Black Fridayn halutuimmat tuotteet elektroniikan parissa vuonna 2021 ja yksi ehdottomasti suosituimmista tuotteista oli robotti-imuri. Niiden tekniikka on kehittynyt huimasti lähivuosina ja robotti-imuri tarjoukset houkuttelevat myös uusia käyttäjiä kokeilemaan. Kun alennus on tuntuva, voi tuotteen ostaa myös läheiselle lahjaksi. Jos itsellä ei ole omakohtaisia robotti-imuri kokemuksia, voi niitä lukea netistä tai kysellä lähipiiristä. Ei kannata ostaa sikaa säkissä, sillä markkinoilta löytyy hyvin paljon eri hintaisia ja -laatuisia tuotteita.

Kärjessä elektroniikkalaitteiden suosituimmissa kulkee kuitenkin Verkkokauppa.comin mukaan puhelimet. Black Fridayn alennushintoja odotetaan koko vuosi etenkin iPhone kuin myös muiden merkkien osalta. Uuden puhelimen hankintaa kannattaakin harkita Black Weekin aikana.

Parhaat Black Week tuotteet

Mitä tuotteita sitten Black Weekin aikana kannattaa erityisesti ostaa? Alennuksia löytyy varmasti kaikista tuoteryhmistä mutta tutkimusten mukaan pienkodinkoneet, elektroniikka kuten puhelimet, älykellot ja tabletit ovat suosituimpia. Pienkodinkoneista mainittakoon Airfryer ja robotti-imuri, jotka tällä hetkellä ovat muutenkin kovassa suosiossa. Yleensä kaupat pyrkivät houkuttelemaan ostajia omaan liikkeeseensä juuri myymällä suosittuja tuotteita tuntuvin alennuksin. Usein nämä toimivat niin sanottuina sisäänheittotuotteina, jolloin saadaan ostaja juuri omaan liikkeeseen asioimaan ja samallahan sieltä löytyy tietenkin muitakin hyviä tarjoustuotteita ostettavaksi.

Päivittäiset käyttötavarat on myös syytä täydentää Black Fridayn aikaan, sillä usein hygieniatuotteita, keittiövälineitä ja muita taloustuotteita kuin myös meikkejä, hiustenhoitotuotteita ja muuta päivittäiskäytössä olevaa tavaraa saa hyvillä hinnoilla. Säästöjen aikaansaamiseksi ei siis välttämättä ostosten ole pakko olla isoja, vaan kun ostat järkevästi ja käytät rahasi tuotteisiin, joita tarvitset arjessa jatkuvasti, voit tehdä suurenkin säästön.

Black Fridayn joululahjat

Yksi vuoden parhaista ajankohdista ostaa joululahjoja on ehdottomasti Black Friday. Luultavasti saat joululahjat ostettua paljon huokeampaan hintaan, kuin joulun alla. Tee siis lista valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen Black Fridayta ja selaa eri tarjouslehtisiä, joista näet tulevat Black Week -alennukset etukäteen. Joululahjat ostat kätevästi esimerkiksi Hobby Hallilta Black Fridayn aikaan. Turhia tuotteita ei tietenkään kannata ostaa vain siksi, koska on Black Friday ja koska ne ovat tarjouksessa, vaan kannattaa miettiä tarkkaan mitä todella tarvitsee.

Kirjoita ylös henkilöiden nimet, joille aiot joululahjat ostaa, ja kirjoita listan perään sopivat lahjaideat. Näin voit helposti bongata tarjouksista, mikä tuote voisi sopia kenellekin lahjaksi. Ja joululahjojen kohdallakaan ei kannata unohtaa palveluita! Erilaiset palvelut kuten hieronnat, kauneushoidot, kylpylät, matkatarjoukset, kampaamopalvelut ovat erinomaisia lahjaideoita, kun harkitset joululahjaa läheiselle. Mikäli haluaa kannustaa läheistä aloittamaan harrastusta, voi harkita jopa salijäsenyyden tai kausikortin ostoa vaikkapa sulkapallokentälle. Mikäpä olisi parempi lahja, kuin lähteä harrastamaan ja viettämään laatuaikaa yhdessä!

Hyödynnä Black Friday ekologisesti

Nyt kun kaikkialla maailmassa puhutaan paljon vastuullisuudesta, ekologisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä, jaamme muutaman vinkin, joilla voit hyödyntää Black Fridayn ekologisesti ilman ostosjuhlan jälkeistä krapulaa:

  • Tee lista tuotteista ja palveluista, joita todella tarvitset ja voisit ostaa ne Black Fridaysta huolimatta. Onko pian edessä auton katsastus? Oletko menossa parturiin? Onko terveystarkastus tarpeen? Hyödynnä siis tarjouksia tarvitsemissasi palveluissa ja tuotteiden ostossa.
  • Suosi kotimaista. Näin vähennät toimituksen, kuten laiva- ja lentokone rahtien aiheuttamia päästöjä.
  • Jos ostat verkkokaupasta, pyri tilaamaan kaikki tuotteet yhdestä verkkokaupasta. Mitä useampi paketti, sitä enemmän syntyy toimituksesta päästöjä.
  • Vältä palauttamista, sillä se vähintäänkin tuplaa päästöt. Mieti siis jälleen tarkkaan mitä todella tarvitset ja tilaa vain tuotteet, joista olet täysin varma.
  • Älä osta vain halvan hinnan takia. Black Friday tulee taas ensi vuonna, joten esimerkiksi uuden pesukoneen osto vanhan vielä toimiessa ei ole riittävän hyvä syy, sillä voit ostaa sen myös vuoden päästä jos vanha alkaa vedellä viimeisiään.

Vaikka ostomania iskee väkisinkin Black Fridayn aikaan, yritä laittaa jäitä hattuun ja pitää järki kädessä. Black Week on loistava tilaisuus ostaa hyvään hintaan tuotteita, joita todella tarvitsee. Täytyy kuitenkin muistaa, että vuoden aikana on muitakin alennusmyyntejä. Joulun jälkeen alkaa jälleen suuret alennusmyynnit ja siitä taas juhannuksen jälkeen seuraavat. Käytännössä hyviä alennuksia on siis tiedossa muutaman kuukauden välein.

Black Fridayn valealennukset

Suomessa on jopa laissa kielletty hintojen nopea korottaminen suuren alennusprosentin aikaansaamiseksi, mutta silti sitä nähdään edelleen etenkin Black Fridayn aikaan. Tavoitteellista harhaanjohtamista on todella vaikea näyttää toteen mutta silloin tällöin kuluttajat huomaavat tapauksia, joissa tuote on ihan hetki sitten maksanut normaalihintaisena suunnilleen saman, kuin se on nyt “huimassa Black Friday alennuksessa”. Mistä näitä sitten pystyy ylipäätään seuraamaan?

Black Fridayn valealennukset selviävät muun muassa verkossa toimivan Hintaoppaan avulla, jonka vertailemat verkkokauppojen hinnat aikavälillä 1. lokakuuta - 30. marraskuuta osoittavat, että jopa kymmenien tuhansien tuotteiden hintoja on nostettu ennen Black Fridayta ja jälleen laskettu sen jälkeen. Elektroniikan kohdalla kuitenkin käytetään dynaamisia hintoja ympäri vuoden, eli tuotteiden hintoja nostetaan ja taas lasketaan, joten on todella vaikea arvioida tällaisten tuotteiden senhetkistä oikeaa markkinahintaa. Näin ollen on myös mahdotonta tietää, milloin harhaanjohtaminen hinnoissa on ollut tavoitteellista ja milloin ei.

Kannattaa siis olla hintojen kanssa hyvin valveilla ja etukäteen tutustua ja vertailla, mihin hintaan haluamiasi tuotteita normaalisti saa ostettua ja onko alennus todella niin suuri kuin Black Fridayn aikaan annetaan ymmärtää.

Kiinnitä huomiota verkkokauppojen luotettavuuteen

Toinen huomioonotettava asia etenkin ulkomaisista verkkokaupoista tilattaessa on todelliset valealennukset ja valeverkkokaupat. Suuressa ostohuumassa myös huijareiden on helpompi käyttää kuluttajia hyväksi ja varsinkin ulkomaisista verkkokaupoista tilatessa kannattaa ihan ensimmäisenä varmistaa verkkokaupan luotettavuus, jos kauppa ei ole sinulle ennestään tuttu. Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se voi myös olla sitä. Lisäturvaa ostamiseen tuo luottokortti, sillä useimmat luottokorttifirmat tarjoavat ostotakuun, jolloin saat rahasi takaisin, jos jokin menee pieleen.

Ole siis valppaana ja tee hyviä löytöjä vastuullisesti!

Noora